109.

Tänään ette saa kuvia, koska en saa niitä yhteen enkä yhteneväisiksi. Sen sijaan saatte juttuja, jotka on NIIN KOVII mun uusilla kuulokkeilla kuunneltuina.


If you're havin' girl problems I feel bad for you son
I got 99 problems but a bitch ain't one




I've been flying away on a big ass plane
Drowning my tears in fine champagne




Mä katkon sun peukalon, ettet sä lifatat voi mun perään
Sit etusormen vuoro on, ettet sä töki mua sillä enää



(Katsokaa nyt edes toi viimeinen. Se on i-ha-na.)

108.

Tämä aamu ei valjennut aivan yhtä hehkeänä, kuin eilinen. Ulkona oli kyllä kaunis kuura ja aurinkokin jaksaa vielä paistaa. Valitettavasti en taida pystyä nauttimaan siitä aivan täysin rinnoin.

Onneksi huomenna on uusi päivä.

107.

Hikoilin ja ahdistuin kaupungilla kaksi ja puoli tuntia. Liikaa kamalia vaatteita, liian vähän niitä, jotka olin suunnitellut vain nappaavani, sovittavani ja maksavani (tiedättehän, tyyliin tulin, otin, maksoin). Liikaa vaatteita päällä, liikaa vaatteita sovitettavana, liian monta ihmistä edessäni jonottamassa. Jostain syystä otin sovituskoppiin aina liian suuria vaatteita ja sain repiä vaatteet päälle ja pois päälle ja pois päälle ja pois noin miljoona kertaa.







Vaan nytpä on paljettia, kultaa ja kimallusta. Kelpaa mennä viettämään pikkuista joulua. Huh, huh. Toivottavasti on tämän vaivan arvoista (ja huomenna koroilla seisotun ajan arvoista, saakeli).

106.

Unohdin esitellä teille kahdelle lukijalleni linnut, jotka muuttivat luokseni Turusta.



Tämä on Anneli Keinosen "Rauhan obeliski" vuodelta -83. Tämä on varmaankin ollut aikoinaan äitini (joka luultavasti vaatii tämän takaisin itselleen, kun näkee minun adoptoineen sen).

Rakastan tätä. Enkä välitä ryppyisyydestä, se melkein sopii tähän.

Fyysinen paha olo jatkui vielä tänäänkin. Poistin sen pakottamalla itseni juoksemaan ja matkimalla lehdessä olevia liikkeitä. Lataamalla pyykkikoneen (unohdin laittaa sen päälle), pesemällä vessan lattian, siirtämällä kirjahyllyn, sängyn ja työpöydän. Jo kelpaa, vaikka kaipaankin uutta mattoa ja lamppua ikkunalle.

EDIT: Okei, ehkä ton vois silittää...

105.

Taidan olla salaa muuttamassa tätä "oikeaksi" blogiksi. Vaan antaa nyt sitten mennä, jos on mennäkseen. Luulen näet, että olematon imagoni villinä ja vapaana taiteilijana on kaatunut omaan olemattomuuteensa jo ennen tätä "muutosta".

Vaan mitäpä "oikeissa blogeissa" sitten näkyy? Syöty ruoka ja ostetut vaatteet? Poikaystävä, päivän asu ja rikas sosiaalinen elämä. Viimeistään nyt taitaa kaatua tämäkin muutos realiteetteihin.

Vietin viikonlopun taas Turussa, vanhassa kodissani. Tällä kertaa kera äidin. Huomattavasti paljon mukavampaa palata siistiin, lämpimään ja valoisaan taloon, jossa joku odottaa, kuin kylmään, pimeään ja sotkuiseen loukkoon, jossa odottaa yksinäisyys.

Lauantaina paistoi aurinko. Söin liian vähän aamupalaa ja suuntasin koirineni kohti ihanaa Ilpoista. Siellä odottivat ihanat ystävät, ihanine koirineen. Jos muuttaisin Turkuun, haluaisin muuttaa Ilpoisiin, vaikka mitään järkeähän siinä ei (taloudellisesti) olisi. Vaan ainapa ei kannata järkeä kuunnella, sydän on yleensä kuitenkin parempi tietäjä.



Koiratreffien jälkeen lähdin äidin kanssa IKEA:an. Kaamea nälkä, joten söin runsaan lounaan autossa istuessa - banaanin, omenan ja pähkinöitä.
IKEA:ssa kaikkea turhaa ja kivaa, mutta enpä ostanut mitään. Sen sijaan jaoin ainoita oikeita mielipiteitäni sisustukseen liittyen ja suhtauduin kalseasti nuoreenpariin (eli olin tietty vaan kateellinen).
IKEA:ssa törmäsin ala-asteaikaiseen ystävään, jonka olen viimeksi nähnyt kuusi vuotta sitten. Hämmennystä puolin ja toisin. Myöhemmin samana päivänä löysin kuvan, jossa minä, tämä kyseinen ystävä ja kaksi muuta ystävääni leikimme 12-vuotiaina Spice Girlsejä. Melko liikuttava kuva.

IKEA:n jälkeen autoin äitiä löytämään pikkujouluasusteita. Ostin ihanan laukun ja nahkavyön, yhteensä 10e. Mielenkiintoista, eikö?
Löysin paidan, jonka kuosi oli lähellä samaa, kuin mitä metsästin alkusyksystä Tukholmassa. Metsästys ei kuitenkaan tuottanut tulosta, ainoastaan järkytyksen kammottavista vaatteista.



Johtuen mieltymyksestäni mustavalkoisiin kuviin, ette näe paidan väriä, joka on violetti. Pidän violetista, violetti ei valitettavasti useinkaan pidä minusta. Mutta en anna sen häiritä. Paita on myös liian pitkä (näytän siinä päärynältä), mutta en anna senkään häiritä.

Kävin Alkossa ostamassa lempiviiniäni, jota yritin maksaa kuvallisella henkilökortillani. Muutamia tunteja myöhemmin siirryin mukavaan seuraan kera viinini.



Mukavaan seuraan kuului mm. ihana ja rakastava mies nimeltä Urho. Kertakaikkisen ihana mies.



Erinäisten juomien jälkeen päädyin lopulta vanhaan kotiini vaihtamaan kuulumisia vessanpöntön kanssa. Siitä minulla ei valitettavasti ole kuvaa, keskustelumme oli niin intensiivinen, että kuvailut unohtuivat.

Sunnuntaiaamu valkeni varsin koleana, niin sään, kuin olonkin puolesta.







Toisinaan sitä tuntee itsensä hieman yksinäiseksi (ehkä jopa säälittäväksi), kun aamiaispöydässäkin ainoa seura on koira. Mutta en valita, mun koirat on parasta mitä mulla on. Ilman niitä makaisin luultavasti sängyssä kattoon tuijottaen aivan liikaa. Koirat taas saavat myrskyisenkin päivän hyväksi vilpittömällä ilollaan. Miten joku voikaan nauttia ja iloita niin suuresti, kun pääsee tuuleen ja sateeseen juoksemaan? Sydänhän siinä muljahtaa katsellessa.

Myrskyisen lenkkimme ansioista näin Joitakin teknokukkasia täydessä loistossaan. Suosittelen kokemaan. Mutta en pimeällä, vaan juuri siinä hämärässä, hetkeä ennen pimeyttä.

104.

Omituisia päiviä.

Tiistaina nukahdin kello 19:20 sohvalle lenkkivaatteet päällä, jossa ajattelin nukkuvani vain puolituntia, korkeintaan 40 minuuttia, jonka jälkeen veisin koirat lenkille. Seuraavaksi heräsin 23:11, jonka jälkeen heräsin uudestaan 01:23 vein nukkuvat koirat ulos (okei, kyllä ne itse kävelivät). Sisälle tultua pesin tummat silmänaluset pois, harjasin hampaat ja luin peiton alla uusimpia uutisia puoli kolmeen. Ajattelin, että nyt jaksankin aamulla herätä aikaisin, kun on jo monta tuntia unta alla.
Aamulla heräsin, kun puhelimen herätyskello soi sängyn alla lattialla ja kello oli jo niin paljon, että taas kerran oli kiire. Töissä päänsärkyä ja vuotavat silmät.



Keskiviikkona töiden jälkeen pakotin itseni lenkille HETI ja yllätyin, kun juoksu kulki kevyesti, vaikka olo olikin vetämätön. Keskiviikosta en muista sen enempää. Taisin olla ikävissäni ja söin pahaa vuohenjuustoa. Luulin meneväni ajoissa nukkumaan, mutta aamulla tuli taas kiire.



Torstaiaamuna bussipysäkillä ulkomaalainen sanoi jotain, josta en ymmärtänyt mitään. Laitoin napit korviin ja näytin vihaiselta. On 50%:n mahdollisuus, että humalaiset jättävät silloin rauhaa. Toinen vaihtoehto on, että ne tulevat närkästyneinä kysymään, miksi näyttää niin vihaiselta.
Töissä innostuin vanhoista valokuvista enkä ymmärtänyt miten kukaan muu ei innostunut niistä. Söin myös noin kolme lusikallista pahaa juustokakkua.



Töiden jälkeen kauhea tarve jakaa asioita jonkun kanssa. 100 vatsalihasta märällä penkillä, koiran juostessa valo vilkkuen ryteikössä etsimässä itseään suurempia keppejä. Hiekkateillä liian kovaa juoksemista ja toisen koiran tsemppaamista. Raukka kipittää töppöjaloillaan minkä ehtii, vaikka ei oikein edes pidä juoksemisesta. Olen juossut muutamasti pientä hiekkakenttää ympäri ja koira juoksee vierellä kaikki kierrokset, vaikka voisi aivan yhtä hyvin istua sivussa seuraamassa. Jos oikein pääsee innostumaan, tarraa se lahkeeseen varovasti kiinni, vaikka tietää, että ei kyllä pitäisi.



Lenkin jälkeen imuroin, latasin pesukoneen, pyyhin pölyt, suoristin matot. Tiskit jäivät tiskaamatta, kun hiusten kuivuessa ja parsan keittyessä soitin veljelle Puolaan. Olen puhunut veljeni kanssa viimeisen viikon aikana enemmän, kuin koko viime vuoden aikana. En oikein tiedä mitä asiasta ajattelisin.



Ne tiskit kyllä harmittaa.

103.

Tänään on paskaa. Niin olot, kuin kuvatkin ja sydänkin jossain missä sen ei pitäisi olla.

102.

Tällä viikolla olen
ollut entisessä kodissani
pohtinut hieman suruisana neljää eri kaupunkia
istunut junassa, jonka eteen parikymppinen mies päätti hypätä
siivonnut yhdet koiran oksennukset siinä samaisessa junassa
ilmoittautunut FIRMAN PIKKUJOULUIHIN
(kirjoittanut äskeisen isoin kirjaimin jo kolmasti, koska pidän SEN ja itseni yhdistämistä koomisena)
ihaillut edelleen pahaa poikaani, l. seksipalmuani
(miettinyt, mitä mummini olisi sanonut, jos aikanaan olisi tiennyt mokoman lempinimen)
ripustanut ikkunaan verhot, jotka ovat niin ällöromanttiset, että melkein (mutta vain melkein) tekee pahaa
melkein (mutta vain melkein) jopa innostunut niistä FIRMAN PIKKUJOULUISTA
(sain muka-hyvän syyn tilata itselleni kultaisen neuleen. aitoa kultaa, luonnollisesti.)

101.

Got shackles on my words so tight
Fear can make you compromise
Fast enough it's hard to hide
Sometimes I want to disappear

100.

Sadannen merkinnän kohdalle toivoisi jotakin ihmeellistä. Jotain valloittavaa ja onnellista.

Ei mulla ole kuin keittiön ikkuna ja olo siitä, että jotain on kadonnut ja sen jonkin löytäminen on hetkittäin kaamean vaikeaa.

99. Menetyksiä

Kuinka sitä aina miettiikin, että tämä ei ole viimeinen kerta.
Että mä sitten seuraavalla kerralla otan kuvia enemmän.
Että älä nyt tule sänkyyn nukkumaan, kun täällä on ahdasta.
Että onko sun aina pakko nukkua keskellä sänkyä poikittain.
Että älä nyt hauku, älä nyt vikise syliin.
Ja kun ei enää vikise, sitä antaisi koko maailman ja vielä vähän enemmän, jotta kerran vielä saisi sänkyyn poikittain, oven taakse vinkumaan, peiton alle, syliin kerälle.

Hyvää matkaa rakas ystävä. Voi hyvin.

98.

välillä koiraan sattuu
niin et sydän pakahtuu
se mitä tapahtuu
tapahtuu

97.

Elokuun lopulla on hyvä muistella heinäkuun lämpimiä iltoja.

96.

Olin kirjoittamassa, että jos minä saisin päättää, kuvaisin kaiken vasten valkoista seinää. Ja kas, minähän saan päättää.

95.

Tajusin tämän samankaltaisuuden edelliseen. Loppua tässä tosin ei ole. Vain ylös- ja eteenpäin pyrkivää, vehreyttä, elinvoimaa, onnea. Se tuntuu paremmalta, kuin töksähtävä loppu.

94.

Vaikeaa hyväksyä, että jossain on alku

ja jossain loppu.

93. Äidin päivä

Onnellista äitienpäivää mun äidille, sinne 218,1 kilometrin päähän.

92.

Lähempänäkin on nukuttu, mutta pitää sitä välillä esittää, että ei tässä nyt niin läheisiä vielä olla.

91.

Nyt Hän on täällä.
Hän on pieni ja ruskea,
kova syömään ja ulkoilemaan,
ja näyttää muurahaisleijonalta, joka joutui taikurin hattuun ja muuttui siiliksi.
Hän ei vedä remmissä,
eikä pissaa sisälle.
Hän tuntuu kovin aikuiselta, jopa keski-ikäiseltä,
kun vieressä on pieni musta prinsessa, joka saa hepuleita, hyppää sängyltä toiselle ja tuo pallon pöydän kulmalle, että heitä jo.

Kaikki hyvin, seikkailu alkaa.