105.

Taidan olla salaa muuttamassa tätä "oikeaksi" blogiksi. Vaan antaa nyt sitten mennä, jos on mennäkseen. Luulen näet, että olematon imagoni villinä ja vapaana taiteilijana on kaatunut omaan olemattomuuteensa jo ennen tätä "muutosta".

Vaan mitäpä "oikeissa blogeissa" sitten näkyy? Syöty ruoka ja ostetut vaatteet? Poikaystävä, päivän asu ja rikas sosiaalinen elämä. Viimeistään nyt taitaa kaatua tämäkin muutos realiteetteihin.

Vietin viikonlopun taas Turussa, vanhassa kodissani. Tällä kertaa kera äidin. Huomattavasti paljon mukavampaa palata siistiin, lämpimään ja valoisaan taloon, jossa joku odottaa, kuin kylmään, pimeään ja sotkuiseen loukkoon, jossa odottaa yksinäisyys.

Lauantaina paistoi aurinko. Söin liian vähän aamupalaa ja suuntasin koirineni kohti ihanaa Ilpoista. Siellä odottivat ihanat ystävät, ihanine koirineen. Jos muuttaisin Turkuun, haluaisin muuttaa Ilpoisiin, vaikka mitään järkeähän siinä ei (taloudellisesti) olisi. Vaan ainapa ei kannata järkeä kuunnella, sydän on yleensä kuitenkin parempi tietäjä.



Koiratreffien jälkeen lähdin äidin kanssa IKEA:an. Kaamea nälkä, joten söin runsaan lounaan autossa istuessa - banaanin, omenan ja pähkinöitä.
IKEA:ssa kaikkea turhaa ja kivaa, mutta enpä ostanut mitään. Sen sijaan jaoin ainoita oikeita mielipiteitäni sisustukseen liittyen ja suhtauduin kalseasti nuoreenpariin (eli olin tietty vaan kateellinen).
IKEA:ssa törmäsin ala-asteaikaiseen ystävään, jonka olen viimeksi nähnyt kuusi vuotta sitten. Hämmennystä puolin ja toisin. Myöhemmin samana päivänä löysin kuvan, jossa minä, tämä kyseinen ystävä ja kaksi muuta ystävääni leikimme 12-vuotiaina Spice Girlsejä. Melko liikuttava kuva.

IKEA:n jälkeen autoin äitiä löytämään pikkujouluasusteita. Ostin ihanan laukun ja nahkavyön, yhteensä 10e. Mielenkiintoista, eikö?
Löysin paidan, jonka kuosi oli lähellä samaa, kuin mitä metsästin alkusyksystä Tukholmassa. Metsästys ei kuitenkaan tuottanut tulosta, ainoastaan järkytyksen kammottavista vaatteista.



Johtuen mieltymyksestäni mustavalkoisiin kuviin, ette näe paidan väriä, joka on violetti. Pidän violetista, violetti ei valitettavasti useinkaan pidä minusta. Mutta en anna sen häiritä. Paita on myös liian pitkä (näytän siinä päärynältä), mutta en anna senkään häiritä.

Kävin Alkossa ostamassa lempiviiniäni, jota yritin maksaa kuvallisella henkilökortillani. Muutamia tunteja myöhemmin siirryin mukavaan seuraan kera viinini.



Mukavaan seuraan kuului mm. ihana ja rakastava mies nimeltä Urho. Kertakaikkisen ihana mies.



Erinäisten juomien jälkeen päädyin lopulta vanhaan kotiini vaihtamaan kuulumisia vessanpöntön kanssa. Siitä minulla ei valitettavasti ole kuvaa, keskustelumme oli niin intensiivinen, että kuvailut unohtuivat.

Sunnuntaiaamu valkeni varsin koleana, niin sään, kuin olonkin puolesta.







Toisinaan sitä tuntee itsensä hieman yksinäiseksi (ehkä jopa säälittäväksi), kun aamiaispöydässäkin ainoa seura on koira. Mutta en valita, mun koirat on parasta mitä mulla on. Ilman niitä makaisin luultavasti sängyssä kattoon tuijottaen aivan liikaa. Koirat taas saavat myrskyisenkin päivän hyväksi vilpittömällä ilollaan. Miten joku voikaan nauttia ja iloita niin suuresti, kun pääsee tuuleen ja sateeseen juoksemaan? Sydänhän siinä muljahtaa katsellessa.

Myrskyisen lenkkimme ansioista näin Joitakin teknokukkasia täydessä loistossaan. Suosittelen kokemaan. Mutta en pimeällä, vaan juuri siinä hämärässä, hetkeä ennen pimeyttä.