107.

Hikoilin ja ahdistuin kaupungilla kaksi ja puoli tuntia. Liikaa kamalia vaatteita, liian vähän niitä, jotka olin suunnitellut vain nappaavani, sovittavani ja maksavani (tiedättehän, tyyliin tulin, otin, maksoin). Liikaa vaatteita päällä, liikaa vaatteita sovitettavana, liian monta ihmistä edessäni jonottamassa. Jostain syystä otin sovituskoppiin aina liian suuria vaatteita ja sain repiä vaatteet päälle ja pois päälle ja pois päälle ja pois noin miljoona kertaa.







Vaan nytpä on paljettia, kultaa ja kimallusta. Kelpaa mennä viettämään pikkuista joulua. Huh, huh. Toivottavasti on tämän vaivan arvoista (ja huomenna koroilla seisotun ajan arvoista, saakeli).